ERASMUS+ -MATKA TSEKKIIN TOUKOKUUSSA 2017
Kaksi viikkoa sitten 16 meidän koulun oppilasta pääsi tämän projektin päätösreissulle Tsekkiin. Nyt kerromme tästä reissusta. Sunnuntaiyönä lähdettiin Oulun linja-autoasemalle, josta bussi tuli hakemaan meitä Kemin lentokentälle. Lento lähti kello 5.50 Helsinkiin. Monelle lentomatka oli elämän ensimmäinen ja annoimme sellaisten oppilaiden mennä ikkunapaikoille. Lentokoneessa meinasi jo vähän väsyttää, mutta suurin osa pysyi hereillä Helsinkiin asti. Lentokentällä saimme odotella pari tuntia ennen lennon lähtöä. Saavuimme Prahan lentokentälle kello 10.50 ja kohta lähdimme minibussilla Valmeziin. Matka kesti noin 6 tuntia ja siinä ehtikin sitten moni nukahtaa. Kun saavuimme Valmezin kaupunkiin, meitä olivat jo isäntäperheet vastassa. Kun löysimme omat perheemme, lähdimme kävelemään kotia päin. Meitä jännitti kovasti, koska emme tienneet millaiseen isäntäperheeseen olimme joutumassa. Viikon lopuksi kuitenkin kaikki sanoivat, että tsekkiläiset ovat tosi ystävällisiä ja mukavia. Me kaikki viihdyimme tosi hyvin isäntäperheissämme.
MAANANTAI
Maanantaiaamuna menimme kouluun ja siellä oli tervetulojuhla. Katsoimme siellä tsekkiläisten oppilaiden esityksiä, esittelimme itsemme ja kroatialaiset vieraat esittelivät myös itsensä. Tsekissä oppilaat viettävät välitunnit kokonaan sisällä ja syövät luokissa välitunnilla välipalan aamupäivällä. Välipalan jälkeen kiertelimme luokissa ja oppilaat saivat kysellä kysymyksiä. Myöhemmin jakauduimme kolmeen ryhmään, ja kävimme työpajoissa. Meidän ensimmäinen oli paja, jossa harjoittelimme Tsekin kansantanssia. Illalla isäntäperheet käyttivät meitä vieraita esimerkiksi leikkikentällä pelaamassa koripalloa, shoppailemassa, uimahallissa ja jotkut kävivät eläintarhassa.
TIISTAI
Tiistaina aloitimme aamulla koulussa työpajoilla. Seuraavana oli musavisapaja. Menimme kahteen joukkueeseen ja pidimme tietokilpailun Suomen, Kroatian ja Tshekin musiikista. Myöhemmin oli myös musiikkipaja, jossa opettelimme lauluni Nechod janku press polanku, ja harjoittelimme jo Suomessa opeteltuja lauluja perjantain juhlaa varten. Päivän lopuksi lähdimme vierailemaan Uniparin kynttilätehtaalle ja saimme värjätä kynttilöitä itse. Illalla moni kävi puistossa erasmusreissulaisten yhteisessä illanvietossa. Siellä oli tsekkiläisten lisäksi meitä suomalaisia ja kroatialaisia oppilaita.
KESKIVIIKKO
Keskiviikkona koulu alkoi 7.15, ja lähdimme heti bussilla kohti Radhost-vuorta ja toinen ryhmä köysikiipeilypuistoon. Ensin nousimme tuolihissillä ylös, patikoimme 4 kilometriä yhteen suuntaan, jossa kävimme kirkolla ja hotellilla, ja palasimme takaisin. Tällä reissulla oli mahtavat maisemat. Meille sattui tosi hyvä ilma ja välillä oli jopa tosi kuuma. Näimme vuorilla valkovuokkoja ja leskenlehtiä, koska vuorilla kevät oli myöhemmässä kuin alhaalla laaksossa. Kävimme retkellä syömässä vuoriravintolassa. Sen jälkeen pääsimme Tarzania-nimiseen kiipeilypuistoon. Se oli monen reissulaisen mielestä reissun paras tapahtuma. Rata oli sopivan haastava, ja sisälsi monta liikkumiskohtaa. Kiipeilyn jälkeen lähdimme takaisin koululle ja koteihin.
TORSTAI
Lähdimme torstaiaamuna linja-autolla Roznoviin ulkoilmamuseoon katsomaan vanhoja taloja ja sen jälkeen vierailimme näköalatornissa. Sieltä oli hienot maisemat ja se oli vanhaa tsekkiläistä rakennustyyliä vaikka olikin melko uusi rakennus. Sen jälkeen kävimme syömässä Na poslednim gorsissa. Kävimme myös ulkoilmamuseossa, jossa oli vanhoja taloja ja esineitä. Siellä oli myös täysin toimiva ikivanha mylly. Sen jälkeen saimme vapaata ostosaikaa Roznovissa. Iltaisin me suomalaiset opetettiin meidän isäntäperheiden lapsille suomea. Oli hauska kun isäntäperheiden lapset sitten tervehtivät välillä meidän suomalaisia opettajia suomeksi.
PERJANTAI
Perjantaina tapasimme koulun liikuntasalissa ja kävimme esitykset kaksi kertaa läpi, ja sitten söimme välipalan. Meillä oli vielä yksi harjoitus, jonka jälkeen söimme lounaan, ja lähdimme hotellille. Hotellilla otimme linnan edessä ryhmäkuvia ja harjoittelimme vielä kerran. Meillä oli hetki vapaa-aikaa, niin lähdimme käymään jäätelöllä. Neljältä meillä oli esityksen aika. Esitys meni ihan hyvin ja lauloimme kovasti.
LAUANTAI-SUNNUNTAI
Lauantai oli surullinen päivä. Aamulla kun menimme linnalle, kaikilla oli haikea mieli ja kyllä siinä monella itku pääsi kun hyvästelimme uudet kaverit. Pakko oli kuitenkin vähän ajan päästä lähteä kohti Prahaa. Matka tuntui takaisin päin ajaessa todella lyhyeltä, ja olimme jo pian Prahan lentokentällä, josta lensimme Helsinkiin ja sieltä Kemiin, jossa olimme vasta kello 0.50. Sieltä oli pitkä kotimatka, ja kotona olimmekin vasta kello 4.00. Väsytti, mutta mukava olla kotona.